Yritys

A&A Palvelut aloitti toimintansa tammikuussa 2002 toiminimellä. Toiminta käynnistyi pienimuotoisena, yritys työllisti nykyisen Toimitusjohtajan Antti Kämäräisen vaimon Annika Kämäräisen, joka on koulutukseltaan laitoshuoltaja. Antti jatkoi edelleen työuraansa teknologiateollisuuden parissa.

Paikalliselle siivousyritykselle löytyi tilausta Oulusta, asiakaskunta kasvoi tasaisesti ja vuonna 2005 yritys liittyi ServiceOne-ketjuun, joka antoi yritykselle lisänäkyvyyttä sekä alan uusia toimintamalleja. Kasvun mukana myös haasteet kasvoivat ja eteen tuli päätöksenteon aika yrityksen tulevaisuuden suhteen.

Ratkaiseva askel tapahtui vuonna 2007 tammikuussa, jolloin yritys muuttui osakeyhtiömuotoiseksi ja Antti siirtyi kokopäivätoimisesti yrityksen palvelukseen. Tällöin alkoi myös yhteistyökumppanin kanssa ajanhallintajärjestelmän työnhallinta.net kehitysyhteistyö. Järjestelmä on nykyään laajasti käytössä mm. siivous-, turvallisuus- ja kuljetusalalla. Järjestelmä on loistava apuväline ajanhallintaan ja vapauttaa resursseja hyvään asiakaspalveluun. Tässä suhteessa olemme alan pioneereja, järjestelmä on ollut käytössämme tammikuusta 2008 ja olemme olleet aktiivisesti mukana sen kehityksessä vastamaan siivoustyön tarpeita.
Vuonna 2008 ostimme ServiceOne-ketjun oikeudet ja yrityksestä tuli täysin itsenäinen Oulussa ja Oulun lähikunnissa toimiva täyden palvelun siivousyritys. Nykyisin työllistämme liki 30 henkilöä ja sopimusasiakkainamme on yhteensä n. 200 yritystä, yhteisöä, taloyhtiötä ja kotitaloutta. Palveluihimme kuuluu ylläpitosiivoukset yrityksille ja kotitalouksille, erikoissiivoukset (esim. ikkunoiden pesut myös henkilönostimilla, nokipesut, rakennussiivoukset, käyttöönottosiivoukset) sekä tilattaessa keikkaluonteiset työt.

Olipa siivoustarpeesi pieni tai suuri olemme aina valmiit palvelemaan!

Antti Kämäräinen